Dansac lausunto – COVID-19 ja toimitusketju Lisätietoja

Kertomuksia

Avanne tuo elämään suuria muutoksia huomaamatta siitä, onko se väliaikainen vai pysyvä. Osa ihmisistä saattaa tarvita paljon aikaa ja sopeutumista, ennen kuin he hyväksyvät elämän avanteen kanssa. Toisilta se käy nopeammin. Oma persoonasi ja tilanteesi vaikuttavat siihen, kuinka juuri sinä lähestyt elämääsi avanteen kanssa – oikeaa tai väärää tapaa ei ole. Olemme koonneet luettavaksi muiden avanneleikattujen kertomuksia, joissa he jakavat kokemuksiaan.

Nicole

Ohutsuoliavanne vuodesta 2001
Maa: Alankomaat
Ammatti: Account Manager
Vapaa-ajan aktiviteetit: moottoripyöräily, retkeily, ratsastus

En ollut koskaan kuullutkaan haavaisesta koliitista

Tyttäremme Michellen syntymän jälkeen vuonna 1990 minulla oli usein ulosteessa verta ja limaa. Aluksi en ollut kovin huolissani, mutta kun oireet pahenivat ja minulla oli ripulia lähes päivittäin, menin lääkäriin. Erityiset voiteet ja peräpuikot eivät auttaneet, joten lääkäri lähetti minut sairaalaan erikoislääkärille. Siellä minulla todettiin haavainen koliitti. En ollut koskaan kuullutkaan siitä. Lääkitys piti koliitin kohtuullisen hyvin hallinnassa.

Toinen tyttäremme Louise syntyi vuonna 1992, ja vointini huononi toden teolla synnytettyäni kolmannen tyttäremme Claudian vuonna 1995. Minun oli pakko käydä öisin WC:ssä 25–30 kertaa. Minulla oli vaikea ripuli, ja löysän ja vetisen ulosteen joukossa oli myös verta ja limaa. Se oli hirveää. Yritin juoda paljon päivän aikana, jotta saisin nestetasapainon kuntoon, mutta imetin samalla ja muutaman viikon kuluttua jouduinkin sairaalaan. Claudia oli vain kuukauden ikäinen. Louise ja Michelle olivat vasta kolmen ja viiden.

Tämä kaikki vaikutti valtavasti perheemme tilanteeseen. Mieheni oli ammatiltaan puuseppä, ja hänen oli pakko muuttaa työaikojaan, jotta hän voisi auttaa kotona. Saimme kotipalvelua 40 tuntia viikossa kolmen eri työntekijän voimin. Claudia oli vastasyntynyt ja asui useiden kuukausien ajan vanhempieni luona. Se oli vaikeaa ja ahdistavaa aikaa meille kaikille. Minulla oli voimakas lääkitys, ja monet eivät uskoneet, että palaisin sairaalasta elävänä. Oltuani sairaalassa kolme kuukautta pääsin kuitenkin lopulta kotiin. Seuraavien vuosien aikana jouduin sairaalaan useita kertoja.

Syöpäkin vielä?

Vuonna 1998 olin niin sairas, että otin yhteyden erikoislääkäriin kysyäkseni leikkausvaihtoehdoista. Hän antoi minulle avanneleikkauksia käsitteleviä lehtisiä ja kirjoja. Avannekirjat säikäyttivät minut pahasti! Hädin tuskin uskalsin katsoa niitä. Vointini heikkeni, eikä lääkityksestä enää ollut apua. Minut otettiin eristysosastolle ja erikoislääkäri kokeili vielä kerran uutta lääkitystä, joka onneksi toimi. Kun olin saanut osan voimistani takaisin, minulle tehtiin tutkimuksia leikkausta varten. Se oli shokki: haimastani löytyi tennispallon kokoinen kasvain! Suolistoleikkaus viivästyi, ja minut lähetettiin yliopistosairaalaan onkologin vastaanotolle. Vuonna 1999 minulle tehtiin haiman hännän poisto vatsaontelon tähystyksessä. Samalla poistettiin kasvain. Pernaani ei voitu pelastaa. Patologisissa tutkimuksissa selvisi, että kasvain oli pahanlaatuinen. Maailma tuntui luhistuvan; minulla oli syöpä. Saatoin tuskin uskoa sitä. Päätinkin olla ajattelematta sitä ja keskittyä parantumiseen. Perheeni tarvitsi minua. En voinut elää ilman heitä, eivätkä he olisi voineet elää ilman minua. Onneksi toivuin nopeasti ja pystyin taas huolehtimaan perheestäni.

Vuotta myöhemmin eli vuonna 2000 mieheni tuupertui: syynä oli kaularangan välilevytyrä, joka aiheutti alaraajahalvauksen. Hänelle tehtiin hätäleikkaus, mutta selkäydin oli vaurioitunut, joten toipuminen kesti pitkään. En ollut käynyt töissä ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen, mutta tilanteemme muuttui täysin, kun mieheni oli jäätävä kokopäiväisesti kotiin. Niinpä minä etsin töitä. Kävin iltakursseja ja löysin onneksi nopeasti töitä.

Rakastan avannettani!

Vuonna 2001 koliittini uusiutui jälleen vaikeana. Minut leikattiin yliopistosairaalassa. Paksusuoli poistettiin ja minulle tehtiin avanne. Olin todella iloinen siitä, että paksusuoli oli poissa, eikä minulla ollut mitään avannetta vastaan – itse asiassa rakastin sitä! Joskus ystävät kysyivät mieheltäni, eikö hänellä ollut mitään sitä vastaan, että minulla oli avanne. Hän vastasi: "En välittäisi, vaikka hänellä olisi avanne poskessa! Hän on lopultakin terve, ja minusta se on paljon tärkeämpää!"

Vaikka voin hyvin avanteen kanssa ja olin palannut nopeasti töihin, halusin ileumsäiliöleikkaukseen. Halusin saada vatsani takaisin ennalleen, ilman avannetta, ja käydä WC:ssä normaalisti. Vuonna 2002 avanteestani tehtiin ileoanaalinen pussi. Leikkauksen jälkeiset kuukaudet sujuivat melko hyvin, mutta jonkin ajan kuluttua koliitti uusiutui. Minulle kehittyi pidätysongelmia, ja olin aina riippuvainen WC:n läheisyydestä. Tilanne oli kestämätön, joten vuoden 2003 lopussa minulle tehtiin taas avanne. Se osoittautui viisaaksi ratkaisuksi.

Voin tehdä lähes kaikkea, vaikka minulla onkin: ajaa moottoripyörällä ja polkupyörällä, uida, retkeillä ja mitä tahansa muuta mieleeni juolahtaa. Moottoripyörän selässä tunnen itseni vapaaksi. Moottori tuntuu mahtavalta, ja minusta on hienoa lähteä retkille pitkinä viikonloppuina. Ajan vanhimman tyttäreni kanssa metsään, joka on kotiamme vastapäätä. Olen kokopäivätyössä Account Managerina kaupan alan yrityksessä, joka valmistaa ja myy tuotteita tienrakennusalalle. Ajan usein autolla käymään asiakkaiden luona ja vietän myös noin 15 päivää vuodessa messuilla. Lisäksi työskentelen joinakin viikonloppuina auto- ja moottoripyöräkilparadan VIP-aition baarissa. Elämäni on hektistä ja aktiivista, ja voin uskomattoman hyvin!

Luonnollisesti pukeudun mielelläni tyylikkäisiin vaatteisiin, eikä avanteen kätkeminen ole vaikeaa, koska tyhjennän pussin aina tihein aikavälein. Muutamassa harvassa tilanteessa avannesidokseni on vuotanut. Aluksi järkytyin toden teolla, mutta nyt pysyn rauhallisena, vaihdan avannetuotteen ja jatkan sitä, mitä olin tekemässä. Minulla on aina avannetuotteita mukana, ja säilytän niitä myös autossa ja toimistolla. Käytän kaksiosaista sidosta, sillä se sopii minulle parhaiten. Ihonsuojalevy voi olla paikallaan useita päiviä, kun taas avannepussin tyhjennän useita kertaa päivässä ja vaihdan päivittäin.

Mieheni on toipunut välilevytyrästään hyvin, ja viimeisten kolmen vuoden ajan hän on ollut töissä kuorma-autonkuljettajana kansainvälisillä reiteillä. Lapsemme ovat kokeneet paljon kaikenlaista näiden vuosien varrella. He ovat aina olleet uskomattoman vahvoja, ja olen todella ylpeä heistä. Kun täytin 40 vuotta, he kirjoittivat minulle kauniin runon. Kaikki liikuttuivat kovasti. Oli todella vaikuttavaa kuulla, kuinka he ovat selvinneet näistä vaikeista vuosista. Kolme tytärtämme ovat upeita tyttöjä, joilla on tervejärkinen asenne elämään. Nyt he kolme ovat 15-, 18- ja 20-vuotiaita opiskelijoita.

Avanne on tuonut minulle paljon hyvää. Olen todella iloinen, sillä elämäni on ihanaa!