Kertomuksia

Avanne tuo elämään suuria muutoksia huomaamatta siitä, onko se väliaikainen vai pysyvä. Osa ihmisistä saattaa tarvita paljon aikaa ja sopeutumista, ennen kuin he hyväksyvät elämän avanteen kanssa. Toisilta se käy nopeammin. Oma persoonasi ja tilanteesi vaikuttavat siihen, kuinka juuri sinä lähestyt elämääsi avanteen kanssa – oikeaa tai väärää tapaa ei ole. Olemme koonneet luettavaksi muiden avanneleikattujen kertomuksia, joissa he jakavat kokemuksiaan.

Kanji

Paksusuoliavanne vuodesta 2004
Maa: Japani
Ammatti: vammaisohjaaja
Vapaa-ajan aktiviteetit: tähtitiede, Japanin avanneleikattujen yhdistys

Olen oppinut huolehtimaan avanteestani puhumalla muiden kanssa

Kun minulla todettiin peräsuolisyöpä, sain tietää, että minulla olisi 80 prosentin todennäköisyydellä avanne, kun heräisin leikkauksen jälkeen. Lääkärin kertoessa tämän minulle en tuntenut ketään muuta, kenellä olisi avanne. Vielä sen jälkeenkään, kun olin saanut hieman lisätietoa aiheesta, en tiennyt yhtään, millaista elämä avanteen kanssa olisi. Muistaakseni en ajatellut avannetta paljoakaan ennen leikkausta, sillä keskityin syöpädiagnoosiin. Minua pelotti silloin kovasti.

Lääkärini valitsi kolme mahdollista avanteen paikkaa päivää ennen leikkausta. Sairaalassa oli tarjolla hyvin vähän tietoa avannehoidosta, eikä siellä ollut haavanhoitoon, avannehoitoon tai kontinenssihoitoon erikoistunutta hoitajaa. Olen oppinut huolehtimaan avanteestani puhumalla muiden avanneleikattujen kanssa.

Elämäntyylini ei juuri eroa leikkausta edeltävästä ajasta

En usko, että elämäntyylissäni on juurikaan eroa leikkausta edeltävään aikaan verrattuna. Ainoa todellinen ero on, että nyt avanteen rutiininomainen hoito vie päivästä hieman enemmän aikaa. Toisin kuin aiemmin, huolestun välillä töissä: työssäni vammaisohjaajana olen läheisessä kontaktissa muihin ihmisiin, joten minun on hyvin tärkeää voida luottaa avannepussiin ja suodattimeen. Valitettavasti minulle on sattunut muutama kiusallinen vuototilanne. Ne jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kerran matkalla myyntikurssille pussi alkoi vuotaa istuessani täpötäydessä junassa. Minun oli pakko nousta junasta seuraavalla asemalla, ostaa uudet alusvaatteet ja vaihtaa avannesidos ja vaatteet ennen kuin saatoin jatkaa matkaa. Kyllä siitä selviää pakon edessä.

Sidoksen on oltava mukava

Minulle on tärkeää, että sidos on mukava käyttää. Sen on tunnuttava iholla pehmeältä. Ihonsuojalevyn on oltava mahdollisimman ohut niin, että tuntuu siltä, kuin sidosta ei olisikaan. Leikkauksen jälkeen minulle kehittyi tyrä, ja siksi käytän ohutta ihonsuojalevyä, joka mukautuu vatsan muotoihin. Toinen tärkeä ominaisuus on pussin pinta. Sen on tunnuttava iholla pehmeältä ja miellyttävältä. Kun sidosta käyttää kellon ympäri, sen on oltava mukava!

En ole koskaan harrastanut erityisen paljon liikuntaa, eikä se liity avanteeseen mitenkään. Minä vain olen sellainen.

Harrastan tähtitiedettä ja matkustan mielelläni kauemmas kaupungin valoista katsomaan tähtiä.

Tabua rikkomassa

Olen hyvin aktiivisesti mukana Japanin avanneleikattujen yhdistyksen toiminnassa. Vastaan ennen kaikkea blogista, joka on tarkoitettu nuorille, 20–40-vuotiaille avanneleikatuille. Kiinnostukseni tuohon toimintaan juontaa juurensa omiin kokemuksiini, kun etsin Internetistä tietoa avanteen hoidosta. Ensimmäisillä etsintäkerroilla en löytänyt kovin paljoa. Uskon myös, että on hyvin tärkeää saada yhteys nuoriin ihmisiin, joilla on avanne. Yhdistyksessämme keskitytään paljon Internet-kanaviin ja -ryhmiin, joita ovat esimerkiksi Facebook ja Mixi (japanilainen Facebookin kaltainen palvelu). Haluan rikkoa alavatsaan ja etenkin ulosteeseen liittyvän tabun. Useimmat ihmiset, joilla on avanne ja jotka käsittelevät siitä tulevaa eritettä, eivät pidä sitä jokapäiväisiin keskusteluihin sopivana puheenaiheena. Minun tehtäväni on lisätä tietoisuutta avanneleikatuista tekemättä siitä liian suurta numeroa. On hyvin helppoa elää normaalia elämää myös avanteen kanssa.