Kertomuksia

Avanne tuo elämään suuria muutoksia huomaamatta siitä, onko se väliaikainen vai pysyvä. Osa ihmisistä saattaa tarvita paljon aikaa ja sopeutumista, ennen kuin he hyväksyvät elämän avanteen kanssa. Toisilta se käy nopeammin. Oma persoonasi ja tilanteesi vaikuttavat siihen, kuinka juuri sinä lähestyt elämääsi avanteen kanssa – oikeaa tai väärää tapaa ei ole. Olemme koonneet luettavaksi muiden avanneleikattujen kertomuksia, joissa he jakavat kokemuksiaan.

Graham

Paksusuoliavanne vuodesta 2006

Mitä diagnoosin jälkeen?

Minulla oli jonkin aikaa verta ulosteessa ja kovia kipuja. Joulukuussa 2005 minulla diagnosoitiin peräsuolisyöpä. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti sen jälkeen, kun minut oli otettu sairaalaan. Sain diagnoosin ja hoitoehdotukset kahden viikon kuluessa. Syöpäkasvainta hoidettaisiin ensin solunsalpaajilla, sitten saisin sädehoitoa viiden viikon ajan ja lopuksi tehtäisiin avanneleikkaus. Reaktioni oli, että kyllähän avanne arkun voittaa. Sellainen minä olen.
Halusin päästä eteenpäin ja kieltäydyin antamasta pelon ja surun ohjata tekemisiäni, sillä en ollut elänyt elämääni lähimainkaan valmiiksi.
Avannehoitajasta on ollut uskomattoman paljon apua. Avannehoitaja otti yhteyden minuun jo varhaisessa vaiheessa kertoakseen, mikä avanne on. Tiesin kyllä hyvin, mikä avanne on, mutta en tuntenut ketään, jolla olisi sellainen. Ennen leikkausta tapasin avannehoitajan uudelleen, jotta hän voisi mitata, mihin kohtaan avanne tehtäisiin. Sovimme paikasta yhdessä, ja avanne asetettiin niin, että voisin käyttää samoja vaatteita kuin ennenkin.

Avannehoitajasta oli uskomattoman paljon apua koko prosessin aikana. Minulle tuli siitä hyvin turvallinen olo.

Täytyyhän kaasujen päästä pois…

Minut leikattiin kahdesti. Ensimmäisessä leikkauksessa tehtiin avanne. Pian sen jälkeen minulle tehtiin toinen leikkaus, jossa peräsuoli poistettiin. Solunsalpaajahoidosta, sädehoidosta ja kahdesta leikkauksesta selviäminen otti voimille. Minua auttoi se, että olen aina ollut fyysisesti hyvässä kunnossa.

Vaikka olin valmistautunut hyvin, avanteeseen oli vaikea tottua. Yhtenä ensimmäisistä öistä leikkauksen jälkeen avannepussissa oli liikaa kaasua, ja se vuoti. Sillä hetkellä minulla ei ollut kovin positiivisia ajatuksia siitä avanneleikatun elämästä, joka minua odotti. Mielialani kuitenkin parani, kun avannehoitaja rauhoitteli minua selittämällä, että suolistossa oli erityisen paljon kaasua leikkauksen vuoksi. Sen jälkeen minulle ei olekaan sattunut mitään vahinkoja.

Vaikka nukkuisin sikeästi, herään kyllä, jos pussissa on kaasua. Useimmiten niin käy silloin, jos olen ottanut kavereiden kanssa muutaman oluen. Kaasuista puheen ollen: joskus niiden on myös pakko päästä ulos, kun olen hyvien ystävien seurassa. Avanteen kanssa ilmavaivoja ei voi hallita, ja ne voivat olla hyvinkin äänekkäitä. Minulla on tapana sanoa, että älkää minua katsoko. Saattoihan se yhtä hyvin olla joku muistakin. Ainoa ero on, että minä en voi itse hallita sitä, milloin kaasut pääsevät ulos. Sen sijaan hajua ei onneksi tule, koska avannepussissa on suodatin.

Mahani toimii hyvin säännöllisesti. Yleisesti ottaen pystyn hallitsemaan suoleni tyhjentämistä istumalla joka aamu WC-istuimelle samaan tapaan kuin ennen avannetta. Nyt uloste vain päätyy pöntön sijasta pussiin. Ajatus avannepussin tyhjentämisestä WC-pönttöön ei vaivaa minua yhtään. Sellaista pussia käyttäessä WC:n puolella voi käydä huomaamattomasti.

Arki avanteen kanssa


Olen nyt täysin tottunut elämääni avanteen kanssa, eikä se eroa siitä, millaista elämäni olisi ollut ilman avannetta. Mietin avannetta niin vähän, että kerran kylvyn jälkeen ehdin pukea jo melkein kokonaan päälleni ennen kuin muistin, että olin unohtanut kiinnittää avannesidoksen. Niin kävi yksinkertaisesti siksi, etten mieti avanteen olemassaoloa.

Olen aina uinut paljon, ja käyn edelleen uimassa haluamani matkan ja menen lopuksi saunaan. Siinä ei ole koskaan ollut mitään ongelmia. Käytän Mini Cap -avannesuojaa: se on hyvin pieni avannesidos, joka muistuttaa lähinnä pyöreää laastaria ja jota kukaan ei huomaa uimahousujen alta.

Minulla on rakas koira, saksanpaimenkoira, jonka kanssa käymme päivittäin pitkillä kävelylenkeillä. Todella pitkän kävelylenkin jälkeen on joskus mukava käydä pelaamassa vähän biljardia vanhojen hyvien ystävieni kanssa. Katsomme myös yhdessä rugbyotteluita joko paikan päällä tai TV:n ääressä. Nuorena pelasin rugbya ammattilaistasolla Walesin joukkueessa, joten käyn edelleen kaikissa kotiotteluissa. Silloin minustakin tuntuu vähän siltä, kuin olisin itse taas kentällä.

Minun elämäni on mahtavaa, eikä avanne vaikuta siihen tai rajoita sitä mitenkään.