Kertomuksia

Avanne tuo elämään suuria muutoksia huomaamatta siitä, onko se väliaikainen vai pysyvä. Osa ihmisistä saattaa tarvita paljon aikaa ja sopeutumista, ennen kuin he hyväksyvät elämän avanteen kanssa. Toisilta se käy nopeammin. Oma persoonasi ja tilanteesi vaikuttavat siihen, kuinka juuri sinä lähestyt elämääsi avanteen kanssa – oikeaa tai väärää tapaa ei ole. Olemme koonneet luettavaksi muiden avanneleikattujen kertomuksia, joissa he jakavat kokemuksiaan.

Ako

Ohutsuoliavanne vuodesta 2002
Maa: Japani
Ammatti: puhuja
Vapaa-ajan aktiviteetit: pitää esitelmiä Japanin avanneleikattujen yhdistyksen nimissä

On tärkeää saada mahdollisimman paljon tietoa

Minulla on ollut Crohnin tauti viimeiset 20 vuotta. Olen saanut lääkehoitoa, mutta kahdeksan vuotta sitten minulle tehtiin hätäleikkaus, kun paksusuoleni oli puhjennut. En saanut tarpeeksi tietoa avanteista ennen leikkausta. Siksi kehottaisin muita hankkimaan mahdollisimman paljon tietoa aiheesta, kun he ovat saaneet tietää, että heidän saamansa diagnoosi voi johtaa lopulta avanneleikkaukseen. On tärkeää saada oikeaa tietoa sekä kirurgilta että avannehoitajalta ja lisäksi muilta avanneleikatuilta, jotta tilanteeseen voi valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedon etsiminen Internetistä ja kirjoista auttaa vähentämään tuntemattoman pelkoa.

Olen hyväksynyt avanteeni alusta asti

Avanteen hoidon oppiminen ei ollut vaikeaa. Olen hyväksynyt sen alusta asti, koska tiesin, että avanteen tekeminen oli elintärkeää. Avanteeni on oikeassa kohdassa, mikä on todella tärkeää paitsi päivittäisen hoidon myös elämänlaadun kannalta. Mieheni on aina tarjonnut minulle paljon tukea ja hyväksynyt avanteeni. Suhtaudun avanteeseeni hyvin avoimesti, mutta en kerro siitä kaikille, koska olen huomannut joidenkin pitävän sitä outona. Luonnollisesti perheeni ja lähimmät ystäväni tietävät siitä, eikä se ole heille mikään ongelma.

Muiden kanssa puhuminen auttaa paljon

Olen matkustanut ympäri Japania avanneleikattujen yhdistyksen nimissä pitämässä esitelmiä, joiden tarkoituksena on ollut lisätä ihmisten tietoisuutta avanneleikatuista. Avanneleikkaukseni jälkeen mahdollisuus puhua muiden samassa tilanteessa olevien kanssa auttoi minua paljon. Jos voin tarjota muille saman avun, teen sen mielelläni. Minusta on tärkeää saada tietoa muilta avanneleikatuilta, koska olemme kokeneet suurin piirtein samoja asioita.

Suurin pelko on vuotaminen

Luulen, että avannesidoksen vuotaminen ja ulosteen haju ovat avanneleikattujen suurimpia pelkoja. Minulle on sattunut vuoto vain kerran, mutta muistan sen yhä selvästi ja se sai minut tekemään joitakin muutoksia tapoihin, joita noudatan jokapäiväisessä elämässäni. Kun olen poissa kotoa, esimerkiksi ravintolassa tai käymässä uudessa paikassa, tarkistan aina aluksi, missä WC:t ovat. Istun myös aina lähellä hätäuloskäyntiä, jos se on mahdollista.

Erilaisia perinteitä

Japanissa noudatetaan joitakin sellaisia perinteitä, joita muualla maailmassa ei ole. Yksi niistä on erittäin lämpimässä vedessä kylpeminen. Se onnistuu avannesidoksen kanssa, mutta se voi vaikuttaa haitallisesti ihonsuojalevyyn. Ratkaisuni on kiertää vedenpitävää teippiä reunojen ympärille ja olla lämpimässä vedessä lyhyemmän aikaa kuin tavallisesti viipyisin. Minulle se toimii, ja voin nauttia kylvystäni.

Toinen japanilainen erikoisuus, joka vaikuttaa ainoastaan naispuolisiin avanneleikattuihin, on perinteinen kimono. Perinteinen kimono istuu vyötärölle erittäin tiukasti, ja sen käyttäminen avanteen kanssa on hankalaa. Minä teetin itselleni riittävän väljän kimonon, joka ei purista avannetta. Kukaan ei huomaa eroa, ja tunnen oloni mukavaksi lempiasussani.

Haluaisin kertoa muille avanneleikatuille tai avanneleikkaukseen meneville, että on tärkeää elää samaa elämää kuin aina ennenkin, hankkia aiheesta mahdollisimman paljon tietoa ja jutella muiden avanneleikattujen kanssa.